Ihmiset usein pitävät uskoa ja uskontoa samana asiana.
Hyvässä tapauksessa ne kulkevatkin rinnakkain.
Mutta ne voivat olla myös kaukana toisistaan.
Vaikken seuraakaan Raamattua, tiedän sen yksiä perusopetuksia olevan "älä tuomitse". Mikä silti tuomitsee enemmän kuin uskonto? 'Sinun Jumalasi on väärä', 'kun et tottele Pyhää kirjaa joudut kadotukseen'. Ei ole ihmisen tehtävä päättää, mikä on oikein ja mikä väärin. Täällä elämässä tulee kulkea, eksyä, oppia, harhailla ja löytää. Jeesus sanoi: se kuka on viaton, heittäköön ensimmäisen kiven. Onko kenelläkään oikeutta kivittää toista?
Samoin uskonto synnyttää monissa pelkoa. Pelätään syntiä, kiusausta, Jumalan vihaa. Pelätään omia syntisiä ajatuksia, sisältä nousevia epäileviä kysymyksiä, pelätään että Jumala hylkää, tai että uskonto hylkää. Tiedän ihmisiä jotka pelkäävät joogaa, homoutta ja kaikkea erilaisuutta koska uskovat sen olevan Pirusta, vaikka he samalla ylpeästi puhuvatkin suvaitsevaisuudesta ja lähimmäisen rakkaudesta.
Uskonnot sotivat ja säätävät ihmisille ulkopuolisia lakeja ja malleja elää jolloin ihmiset voivat unohtaa itsensä kohtaamisen. Uskonnot saavat ihmiset palvomaan jotain ulkopuolista ja pakenemaan vastuuta omasta kehityksestään, ajattelustaan ja elämän kuuntelusta. Uskonnossa liian moni hukkaa sen mitä usko on; Olemista ja aitoa toteuttamista, ei palvomista ja suorittamista.
En halua missään nimessä sanoa, että uskonto on aina pahasta! Monelle se tarjoaa turvaa, lohtua, apua, opetusta, yhteisöllisyyttä, henkisyyttä ja monia muita hyviä asioita, joita en osaa luetella. Uskonto saattaa hyvässä tapauksessa ohjata ihmiset syvemmälle uskoon. Monesti vain tapahtuu niin, että ihmiset erkanevat Olemisesta, aitoudesta, pyyteettömän rakkauden toteuttamisesta, itsestään.
Ajatellaanpa, että jos Jumala onkin Rakkaus. Ei sellainen vaativa, itselleen haluava rakkaus. Ei myöskään sokea, ruusuisen lasin takana haaveileva rakkaus. Vaan aina valpas, rajaton, ääretön, ihmisen ymmärtämättömissä oleva ikuisuus ja valo, joka on kaiken ydin. Mitä Jumala silloin haluaisi?
Haluaisiko hän, että kumartaisimme häntä ja sulkisimme sydämemme muilta ajatuksilta, kuin mitä ulkopuolelta luemme? Että pelkäisimme pimeää ja tuomitsisimme toisinajattelijat? En usko.
Vai haluaisiko tuo sanojen ja järjen ulottumattomissa oleva Kaikkeus ja Rakkaus, että toteuttaisimme avoimuutta ja hyvyyttä kaikessa mitä olemme? Että unohtaisimme opitut illuusiot ja avaisimme sydämemme, oppisimme kuuntelemaan mielemme sekamelskan sijaan sisintämme ja toisiamme? Että katsoisimme itseämme ja muita rehellisesti, kasvaisimme ja vaikka eksyisimme, aina kulkisimme valoa kohden? Että olisimme aina totta ja palvomisen sijaan eläisimme palana valoa? Näin uskon.
Nyt tiedätte, miksi blogini nimikin on Valoa etsimässä.
Tälle Kaikkeudelle ei ole nimeä. Tai sille on monta nimeä. Se voi olla Jumala, Buddha, Allah, iankaikkisuus, Pyhyys, ikuisuus, oleminen. Nimellä ei ole väliä, kunhan se ei johda pois tuntemisesta. Kunhan siitä ei tule vain jotain ulkopuolista. Se ei tuomitse muita nimiä, ei sodi eikä riitele. Se ei edes tule kenenkään luokse kutsumatta, pysyy kohteliaasti poissa loogisen järjen tieltä. Mutta se asuu meissä kaikissa ja kaikkialla ympärillämme.
Kaikki käyttämäni sanat ovat vain sanoja, niiden tilalla voisi olla varmasti parempiakin sanoja, mutta pääasia on ettemme takerru sanoihin
Moni kuvittelee hylänneensä Jumalan, kun he hylkäävät kirkon luomat rajoitukset ja lähtevät rehellisesti kohtaamaan itseään. Mutta matkalla he huomaavat hylänneensä vain pelkojen päälle rakennetut illuusiot ja löytäneensä sen tien, johon elämä on toivonut heidän astuvan. Vahvuuden löytää vasta, kun suostuu heikoksi; kun suostuu eksymään, luopumaan varmoista turvamuureista ja sietämään epävarmuutta joka liittyy aina eksymiseen.
"Tuuli puhaltaa, mistä se tahtoo, eikä kukaan tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Näin sanoi Jeesus puhuessaan Pyhästä Hengestä. Kenties näin voisi sanoa paradokseistakin: niissä olevaa viisautta ei voi vangita".
Vaikkei uskoisi Jumalaan, ei kärvenny ikitulessa. Vaikka kompuroisi ja tekisi virheitä, ei kärvenny ikitulessa. Ihmisillä on täällä vapaa tahto, eikä se ole Pirun ja Jumalan kamppailu. Olemme saaneet vapaan tahdon, koska jos valinnanvapaudesta huolimatta itse päätämme kulkea valoa kohti, tulla pieneksi suuren egomme sijaan, etsiä syvyyttä, epäitsekkyyttä ja valoa jonka olemme kadottaneet, löydämme sellaisen voiman, onnen ja rauhan joita laskelmoiva järkemme ei pysty ymmärtämään.
